Juoksun rytmit: Musiikki ja sen voima juoksuun

Kuulokkeet korvilla juostessa vai ilman? Musiikki saa usein kehon liikkumaan luonnostaan, joten ei ole yllättävää, että monet meistä kuuntelevat musiikkia juostessaan. Erityisesti juoksumatolla hyvä soittolista voi tehdä matkanteosta huomattavasti helpompaa. Jammailun, hyvän fiiliksen ja psykologisen avun lisäksi musiikki voi tarjota juoksuun yllättäviä elementtejä, joista et ehkä tiennyt.

Parantunut suorituskyky

Kuten mainittu, musiikki voi auttaa saavuttamaan ’flow’-tilan, olipa syynä sitten tietty rytmi, sanojen tunnelma tai kappaleen tuoma olotila. Musiikin säestämä juokseminen voi olla myös tietoisen mielenharjoittelun ja mindfulnessin muoto. Tasainen juoksu yhdistettynä musiikin rytmin kuunteluun voi auttaa rentoutumaan, mikä puolestaan tekee itse juoksusta rennompaa. Musiikki voi myös olla avuksi kisajännityksen lieventämisessä, sillä tutut rytmit voivat rauhoittaa ja palauttaa mielen harjoittelulenkeille.

Vuonna 2020 tehty tutkimus osoittaa, että musiikilla voi olla positiivinen vaikutus juoksusuoritukseen. Musiikki saattaa parantaa juoksunopeutta, kokonaismatkaa ja alentaa veren laktaattitasoa. On myös havaittu, että osa juoksijoista kokee musiikin kuuntelun harjoituksen alussa auttavan jatkamaan harjoitusta. Musiikki voi siirtää huomion muualle ja motivoida jatkuvaa liikettä.

Eräässä 1,5 mailin juoksututkimuksessa musiikkia kuunnelleet huomasivat kokevansa enemmän rasitusta, mutta vähemmän väsymystä kuin ne, jotka juoksivat ilman musiikkia. Musiikkia kuunnelleet juoksivat myös 4–8 % nopeammin kuin ne, jotka juoksivat ilman musiikkia. Monista hyödyistä huolimatta musiikki ei kuitenkaan aina välttämättä auta; esimerkiksi vaikutuksista sykkeeseen tiedot ovat vielä osittain ristiriitaisia. Moni hyöty voi myös olla psykologinen ja liittyä ’flow’-tilan saavuttamiseen. On tärkeää kiinnittää huomiota omiin tuntemuksiin, jotta voit arvioida, antaako musiikki sinulle lisäpotkua – kevyet lenkit voivat helposti muuttua vauhdikkaammiksi.

Musiikin valinta

Satunnaisesti valitut kappaleet ja tuntemattomat soittolistat eivät välttämättä toimi yhtä hyvin kuin tarkkaan harkitut kappalevalinnat. Musiikin tyylit ja rytmit kannattaa valita oman mieltymyksen mukaan, mutta on myös hyvä tutustua erilaisiin vaihtoehtoihin. Kevyillä juoksulenkeillä musiikin rytmi voi olla alle 120 BPM (iskua minuutissa), kun taas kovavauhtisilla lenkeillä 140 BPM tai enemmän. On kuitenkin hyvä huomioida, että paljon riippuu myös juoksijan tavoitteista, mieltymyksistä ja askeltiheydestä.

Nopeatahtinen musiikki voi auttaa erityisesti kovatehoisissa harjoituksissa, mutta on täysin normaalia kuunnella myös rauhallista musiikkia. Rauhallinen musiikki voi rentouttaa mielen ja siten myös kehoa, jolloin ylimääräinen jäykkyys ja jännitys voivat vähentyä. Erityisesti kevyillä lenkeillä rauhallinen musiikki voi auttaa säilyttämään keveyden. Joten kaiva esiin illan hitaat biisit, jos koet ne rentouttaviksi ja huomaat vauhdin helposti kiihtyvän liikaa. Muista kuitenkin, että myös hitaan musiikin on todettu parantavan suorituskykyä ja vauhtia, varsinkin lyhyissä suorituksissa.

Klassisen musiikin on havaittu rauhoittavan mieltä, vähentävän stressiä ja olevan yleisesti hyväksi mielenterveydelle. Harjoittelun yhteydessä se toimii myös rauhoittavana tekijänä, erityisesti palautumisen aikana. Klassisen musiikin suhteen kannattaa huomata sen monipuolisuus; osa teoksista voi sisältää nopeita rytmejä ja nostattavia hetkiä.

Yhteenveto

Vaikka musiikin kuuntelusta voi olla paljon hyötyä, ei kaikilla lenkeillä välttämättä kannata kuunnella musiikkia, sillä monet juoksutapahtumat kieltävät kuulokkeiden käytön. Ulkona juostessa on myös tärkeää huomata ympäristönsä äänet turvallisuussyistä. Joskus pidemmät lenkit, myös juoksumatolla tehtävät, voivat olla hyödyllisiä tehdä mahdollisimman vähäisillä viihdykkeillä, sillä se voi auttaa henkisen vahvuuden kehittämisessä.

Jebabli, N., Granacher, U., Selmi, M. A., Al-Haddabi, B., Behm, D. G., Chaouachi, A., & Haj Sassi, R. (2020). Listening to Preferred Music Improved running performance without changing the pacing pattern during a 6 Minute Run Test with Young male adults. Sports, 8(5), 61.

Bonnette, R., Smith III, M. C., Spaniol, F., Ocker, L., & Melrose, D. (2012). The effect of music listening on running performance and rating of perceived exertion of college students. The Sport Journal, 14, 440.

Tenenbaum, G., Lidor, R., Lavyan, N., Morrow, K., Tonnel, S., Gershgoren, A., … & Johnson, M. (2004). The effect of music type on running perseverance and coping with effort sensations. Psychology of sport and exercise, 5(2), 89-109.

Rendi, M., Szabo, A., & Szabó, T. (2008). Performance enhancement with music in rowing sprint. The Sport Psychologist, 22(2), 175-182.