Kuulokkeet korvilla juostessa vai ilman? Musiikki saa usein kehon liikkumaan luonnostaan, joten ei ole yllättävää, että monet meistä kuuntelevat musiikkia juostessaan. Erityisesti juoksumatolla hyvä soittolista voi tehdä matkanteosta huomattavasti helpompaa. Jammailun, hyvän fiiliksen ja psykologisen Read more
Maakosketusaika mittaa aikaa, jonka jalka viettää maassa juoksuaskeleen aikana. Mitä vähemmän maassa viettää aikaa, sitä tehokkaampaa juoksu on. Nopea maakosketusaika lisää juoksuvauhtia, sekä tekee juoksusta taloudellisempaa. Read more
Yhteistyössä Ochy:n kanssa – juoksutekniikka sovellus (arviota ja näkyvyyttä vastaan) Biomekaniikkaa tieteenalana kulkee yhdessä fysiologian kanssa, yhdistellen eri osa-alueita. Juoksun biomekaniikkaa on tutkittu paljon, mutta tutkimukset eivät ole kyenneet osoittamaan yhden juoksutekniikan ylivertaisuutta muihin nähden. Read more
Yhteistyössä Bikemap:in kanssa (näkyvyyttä ja arviota vastaan). Erilaisten liikuntamuotojen yhdistämisestä voi olla hyötyä juoksusuorituksen parantamisen kannalta. Juoksu ja pyöräily ovat erilaisia aktiviteetteja, joilla on omat ominaisuudet. Yhtenä suurimpana erona pyöräilyn ja juoksun välillä, on iskutus. Read more
Usein kun lähdetään harjoittelemaan, on mielessä jokin tavoite. Tavoitteet voivat olla mitä vain yleiskunnon parantamisesta, maratonin juoksuun tai painonpudotuksesta lihasmassan kasvuun. Mielessä on myös, kuinka nopeasti harjoittelun tulokset sitten näkyvät? Kuinka nopeasti saavutan tavoitteeni? Read more
Liikunnan harrastamisesta on tehty miljoona bisnes, missä vallitsee teknologia, lisäravinteet ja laitteet. Mitä todellisuudessa tarvitaan palautumiseen? Liikuntasuorituksesta palautuminen on yhtä tärkeässä roolissa kuin itse suoritus, sillä palautumisen laiminlyönti on suoraan yhteydessä kehitykseen. Read more
Syötä sähköpostiosoitteesi alle saadaksesi ilmoituksen uusimmista blogipostauksista.