Kisakalenterin tekeminen voi tuntua valtavalta, varsinkin kun vuodessa on monia mahtavia kisoja. Tämä postaus perehtyy siihen monta juoksua sinun tulisi juosta vuodessa ja mitä ottaa huomioon kisan valitsemisessa.
Osa juoksijoista kisaa melkein joka viikonloppu ja juoksee useamman maratonin vuodessa. Tämä on okei, jos et ole kiinnostunut ajoista ja kehityksestä. Maratonin juokseminen joka kuukausi myös lisää loukkaantumisriskiä ja voi vaikuttaa negatiivisesti kehitykseen. Keholle pitää antaa tarpeeksi aikaa palautua maratonin tuomasta rasituksesta.
Kuinka monta kisaa?
Ajatellaan, että haluat minimoida loukkaantumisriskin ja tavoittelet uutta ennätystä. Vuodessa pitäisi olla 1-2 maratonia. Yksi keväällä ja yksi syksyllä. Kun taas, 1-3 puolimaratonia vuodessa, 1-4 x 10 km kisaa ja 1-6 x 5 km. Tämä kuitenkaan tarkoita, että sinun tulisi juosta maksimimäärä jokaisesta matkasta vuodessa.
Kun puhutaan juoksemisesta ja erityisesti katukisoista ja maratonista, talviaika on yleensä harjoituskausi, milloin ei kisata. Ensimmäinen maraton on usein keväällä/alku kesästä ja tätä ennen voidaan juosta puolimaraton tai pari lyhyempää kisaa. Nämä toimivat hyvinä suunnannäyttäjinä juoksukunnosta ja ovat myös hyviä vauhtiharjoituksia. Ensimmäisen maratonin jälkeen alkaa uusi harjoituskausi kohti syksyn toista maratonia, mikä seuraa suunnilleen samaa kisarakennetta kuin edellinen.
Jos juokset vain yhden maratonin vuodessa, voit juosta useamman puolimaratonin vuoden aikana. Myöskin jos puolimaraton on pisin matkasi, voit juosta useampia 5 km ja 10 km kisoja vuoden aikana.
Miten valita kisat?
Jos tavoittelet uutta ennätystä, valitse kisa minkä reitti on mahdollisimman tasainen, ilman suurempia mutkia. Isot maratonit ovat usein hyviä järjestelyilään, mutta on aina olemassa tiettyjä riskejä kun juostaan isoja kisoja missä on kymmeniä tuhansia juoksijoita. Ensinnäkin, lähtöalue ja ensimmäiset muutama kilometri voivaat olla ruuhkaisia, mikä syö aikaa. Toisekseen, jos käytät jäniksiä apuna, et välttämättä edes näe heitä kunnolla, sillä heidän ympärilleen muodostuu iso massa ja saatat hukata heidät. Joten, yritä valita maraton missä on tuhansia juoksijoita, mutta mitkä eivät ole ruuhkaisia.
Ilma ja paikka on myös hyvä ottaa huomioon. Tietenkin on mahdotonta ennustaa etukäteen kisapäivän säätä, mutta jos et tykkää juosta kylmässä, suosi kisoja mitkä ovat aikaisin kesällä tai loppukesästä. Kun taas jos et pidä kuumasta, vältä näitä ajankohtia.
Weather and place are other things to consider. Of course, you can never know in advantages the race day weather, but if you don’t like to run in cold, try to choose the race that’s is early in summer or late summer. Whereas, hot haters can avoid those races. Jos et halua lisähaasteita, valitse kisa mikä on lähellä merenpinnan tasoa, sillä korkealla ilmastossa on aina haastavampaa.
Heille jotka etsivät erilaista kokemusta, on olemassa monia maratoneja kuten Kiinan muurilla järjestettävä maraton tai serra do rio do rastro maraton mikä on ylämäkeä.