Hyvästi 2020, Tervetuloa 2021

Vuosi 2020 on melkein ohi, onneksi. Kuka olisi arvannut, mitä tämä vuosi tuo tullessaan? En minä! On vaikea edes kuvailla tätä vuotta, kaikki suunnitelmat kääntyivät ympäri, kun maailma meni ylösalaisin. Mutta, silti uskon että vuosi on myös tuonut hyviä asioita, sillä haluan uskoa että kaikki tapahtuu syystä.

tuusa sports 2020

Kun sanoin, että tämä vuosi ei ole ollut helpoin, todellakin tarkoitin sitä. Lopetin hierojana työskentelyn kesällä, tai oikeastaan se loppui jo keväällä koronan vuoksi, mutta lopullinen päätös tuli kesällä. Olenko surullinen? En, tottakai, tiputus tuloissa vaikuttaa kaikkeen, mutta suunnitelmani ei ollut toimia hierojana ikuisesti. Nyt se vain tapahtui nopeammin kuin ajattelin.

Olen tehnyt pari uutta valmennusohjelmaa ja opasta, saanut uusia valmennettavia ja mahtavia tilaisuuksia työskennellä urheilullisten ihmisten, yrittäjien ja yritysten kanssa. Erityisesti näinä aikoina, kun moni pieni yritys ja yrittäjä on vaikeuksissa tykkään työskennellä muiden kanssa ja auttaa heitä samalla. Jos heillä on mahdollisuus saada lisää asiakkaita ja näkyvyyttä olen iloinen.

Olen hämmästynyt kaikista uskomattomista kommenteista, palautteesta, tykkäyksistä ja välittämisestä täällä, Facebookissa ja Instagramissa. Olivat ne sitten julkisia tai yksityisiä viestejä, saan aina hymyn huulille. Tunnen tehneeni jotain oikein.

tuusa sports 2021

Huomenna TuuSa Sports täyttää 3 vuotta! Haluan jatkaa harjoittelun ja muun tärkeän tiedon jakamista. Opiskelen koko ajan pitääkseni itseni ajan tasalla. Tämä blogi, Instagram ja muut sosiaaliset mediat tulevat päivittymään säännöllisesti. Uusia tuotteita on tulossa, vaikka niissä saattaa kestää, sillä teen kaiken yksin.

Haluan, että TuuSa Sports kasvaa isommaksi. Tämä ei ole mikään kultakaivos, eikä raha ole minulle tärkein asia, mutta ihmisenä myös minun on syötävä. Kaikki teidän tykkäykset, kommentit, jakamiset levittävät tätä sivua ja sen sosiaalisia medioita eteenpäin. Olen todella kiitollinen siitä! Joskus on todella turhauttavaa, sillä ideoita tämän yrityksen eteen on paljon, mutta aika on rajallinen. Yksi suurimpia unelmiani on saada joskus työntekijä. Toivon myös, että ensi vuonna voin tarjota lisää tietoa aihepiireistä mitä minulla on tietoa, mutta ei koulutusta. Joten, toivon mukaa lisää haastatteluja ja yhteistöitä on tulossa.

Vaikka tämä vuosi ei mennyt aina suunnitelmien mukaan ja se on ollut vaikea meille monelle. Pidätetään hyvä henki ja jatketaan matkaa askel kerrallaan. Mikään ei kestä ikuisuuksia. Kova työ ja usko voi luoda uskomattomia asioita.

Haluan myös muistuttaa, että jos sinulla jotain mielessä, kysymyksiä, aihe ideoita, yhteistyöideoita, jätä rohkeasti kommenttia tai viestiä: tuusasports@gmail.com

Paina myös seuraa nappulaa niin saat ilmoituksen aina kun uusi postaus on ulkona.

TuuSa Sports Instagram: https://www.instagram.com/tuusasports/

Oma Instagram: https://www.instagram.com/hannasaarinen/

Facebook: https://www.facebook.com/tuusasports/

Twitter: https://twitter.com/tuusasports

Mitä toiveita sinulla on ensi vuoteen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.